maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kanasalaattia

Väänsin eilen kanasalaattia oikein urakalla, ja nyt sitä on lounaaksi riittämiin ainakin alku viikoksi.

Salaattin tuli:
2 kerää mieluista salaattia
1 kurkku
2 pkt broilerin hunajamarinoituja suikaleita
fetajuustoa
siemeniä
maissia

Hyvää on, ja on sen verran tuhtia että vie nälän.

Painoa siis pudotellaan edelleen!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Not good

Otsikko kertokoon kaiken. Meikäläisen uudet elämäntavat ja terveellinen ruokavalio ovat kaamoisen stressin vuoksi (seli seli) jääneet unholaan. No, onneksi uudet tuulet puheltavat ja muutaman viikon päästä olisi tarkoitus siirtyä uusiin haasteisiin myöskin työrintamalla. Fiilis on taasen kohdallaan, ja laihdutus jatkukoon.

Ukkokulta on laihtunut jo muutaman kilon. Sille kun riittää, että ei syö illalla ja laihtuminen onnistuu saman tien. Epistä! Mutta jos mies pääsee kesäkuntoon, täytyy munkin päästä. On pakko! Lupaan huomenna hotellin aamiaisella syödä paaljon hedelmiä ja täysjyväviljatuotteita. I promise!

torstai 3. helmikuuta 2011

Äidin sapuskat

Mun äiti on ihana. Se laittaa harva se päivä teksiviestin tyyliin "Olisi nakkikeittoa jos maistuu". Nakkikeiton paikalla viestissä saattaa lukea vaikka lihapullia ja muusia, lasagnea, jauhalihakastiketta tms. Äiti tekee huippuhyvää ruokaa, ja on ihanaa töiden jälkeen käydä valmiissa pöydässä (mainittakoon tässä, että pojat syövät myös päivällisen hoidossa [ovat anopilla päivähoidossa], joten mun ei tarvitse kokkailla heille enää töiden jälkeen) syömässä.

Noh, äipän sapuskat ovat kyllä tooosi hyviä, mutta kun niitä tulee sitten syötyä toooosi paljon, koska ne on no...niiiin hyviä. Ja sitten on leipää, ja kaikkee muuta siihen päälle. No, eilen kun kävin taas äidillä syömässä, jätin perunan kokonaan pois ja otin vain broileripihviä ja salaattia ja vähän kokojyväleipää. Ei paha.

Ja kaurapuuroa edelleen hedelmien kera lounaaksi. Oikeesti hyvää
!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Luumunektari

Kaikille hitaan aineenvaihdunnan kanssa kamppaileville suosittelen Luumunektaria, joka on monelle naiselle tuttu jo synnäriltä!

On hyvää, ja jo desi riittää :)

perjantai 21. tammikuuta 2011

What a feeling!

Kourallinen pähkinöitä päivässä tekee kyllä hyvää. Olen huomannut, että ihoni on alkanut voida paremmin, eikä iho myöskään kuivu yhtä paljon kuin aiemmin kylmässä kelissä. Lisäksi pähkinät ovat täyttäviä, ja antavat energiaa pitkäksi aikaa. Suosittelen!

Edelleen olen vältellyt puntaria, josko sitä ensi viikosta uskaltautuisi. Olen hieman muuttanut tavoitteitani, ja tehnyt päätöksen siitä, että Haluan voida hyvin, ja olla terve. Tämä vaatii terveellisiä elämäntapoja, mikä minulle merkkaa terveellisiä valintoja. Sorrun kuitenkin edelleen liian usein vaikkapa vaaleaan leipään ja herkkuihin, mutta tämä on juuri sitä hyvin voimista :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Puntari poissa silmistä, Feeling Good!

Viikonloppu meni kivasti. Hivenen tuli herkuteltua karamelleillä, mutta en sortunut ylilyönteihin. Kaurapuuro maistuu edelleen, tosin tänään ajattelin lounaalla vetäistä Pirkan kasviskanakeiton. Broileri on suurta herkkuani, ja maistuu yleensä niin fileenä, kastikkeissa, salaateissa kuin keitoissakin.

Puntarilla en ole käynyt, ja fiilis on hyvä. Yritän kääntää ruokailutapoja terveellisesmpään suuntaan, ja olen huomannut, että se ei onnistu, jos juoksen koko ajan puntarilla. Tulee vain stressi, ja kamala paine laihduttaa. Arvioidessani päivittäisiä kalorimääriä, on selvää että paino tippuu, koska syön 1500 kaloria tai alle päivässä.

Liikuntaa en ikävä kyllä ole paljoa ehtinyt harrastaa. Onneksi pakollista kävelyä tulee päivässä vähintään se puolisen tuntia, ja viikonloppuisin ulkoiltua lasten kanssa. Käymme lasten kanssa myös uimassa, mutta ovat sen verran pieniä, että eihän siellä ehdi kuin heitä vahtia.

Hyvin menee ja menköö jatkossakin!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Päivityksiä

En ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt kirjata ruokailujani enää kalorilaskuriin. Olen kuitenkin muuttanut ruokailutapojani terveellisempään ja kevyempään. Aamupala minulla jää edelleen usein väliin, mutta töissä syön yleensä aamupäivällä saksanpähkinöitä tai muista pähkinöitä kourallisen verran. Lounaalla syön Elovenan pikakaurapuuron (ne ovat muuten oikeasti todella hyviä ja täyttäviä) ja appelsiinin. Päivällisellä syön sitä, mitä kaapista löytyy, ja illalla pienen iltapalan.

Puntari näytti maanantaina 67 kiloa. Vielä ainakin -7 kg olisi tarkoitus pudottaa (mieluiten kuitenkin -10 kg)).

Yritän syödä nyt ns. hyviä hiilareita. Ja välttää tietenkin huonoja. Erilaiset pähkinät ovat uusi tuttavuus. Aiemmin olen saanut pähkinöistä allergiaa, enkä ole niitä vuosiin sen vuoksi syönyt. Nyt olen kuitenkin pystynyt pähkinöitä syömään, koska ne ovat ilmeisesti todella terveellisiä ja sisältävät paljon hyvää rasvaa.